Vuosisadan Liikennevaikuttaja -ehdokkaat

Alla Palkintolautakunnan valitsemat henkilöehdokkaat Vuosisadan Liikennevaikuttajiksi. Äänestä suosikkiasi! Voittaja julkistetaan 13.12.2017 Auto- ja Liikennegaalassa.

Ensio Enska Itkonen

Ensio ”Enska” Itkonen / Kuva: Leo Kosonen – Liikenneturva – Mobilia

1. Ensio ”Enska” Itkonen (1926 – 2010) 

Ensio Itkonen on kaikkien viime vuosituhannella eläneiden suomalaisten muistama liikenneopettaja ja liikennevalistaja. Koko kansan ”Enska” julkaisi kaksi kirjaa: 1975 lapsille suunnattu Muista aina liikenteessä ja 1987 juuri ajokortin saaneille tarkoitettu Aja paremmin. Lisäksi yhdessä Hannu Karpon kanssa tehdyt televisio-ohjelmat, liikenneiltamat sekä lehtien liikennepalstat vaikuttivat merkittävästi suomalaisen liikennekasvatuksen edistymiseen 1970-luvulta alkaen.

Hannu Karpo

Hannu Karpo / Kuva: Liikenneturva – Mobilia

2. Hannu Karpo (s. 5.3.1942)

Hannu Karpo tunnetaan koko kansan karvalakkipäisenä tv-toimittajana yli 50 vuoden ajalta. Hän tarttui ohjelmissaan rohkeasti liikenteen epäkohtiin; esimerkiksi 1980-luvulla Karpo paljasti, kuinka helposti kanssaihmiset päästivät alkoholilta tuoksuneen henkilön auton rattiin. Karpon omat ja yhdessä Ensio Itkosen kanssa tehdyt televisio-ohjelmat, liikenneiltamat ja eri lehtien liikennepalstat vaikuttivat merkittävästi suomalaisen liikennekasvatuksen edistymiseen 1970-luvulta alkaen.

Kekkonen

Presidentti Urho Kekkonen / Kuva: Mobilia

3. Urho Kekkonen (1900 – 1985)

Vuosi 1972 oli Suomen tieliikennehistorian synkin, kun liikenteessä menehtyi peräti 1 156 henkilöä. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vaati vuoden 1973 uudenvuodenpuheessaan parannusta murheelliseen tilanteeseen. Kurinpalautus vauhditti mm. pysyvän nopeusrajoitusjärjestelmän ja rattijuopumuksen promillerajojen ottamista käyttöön. Kekkonen oli nostanut liikenteemme heikon turvallisuustilanteen esiin jo aiemmissakin puheissaan mm. vuosina 1966 ja 1967.

Veikko Pajunen

Veikko Pajusen Liikennesolmu-ohjelma / Kuva: Top-Foto – Liikenneturva – Mobilia

4. Veikko Pajunen (1936 – 2016)

Varatuomari Veikko Pajunen valisti suomalaisia televisiokatsojia tieliikenneasioissa kolmella vuosikymmenellä. Hän mm. esitteli suunnittelemassaan ja juontamassaan Liikennesolmu-ohjelmassa esimerkkeinä erilaisia liikenneonnettomuuksia ja kertoi oikeuden ratkaisut tapauksiin. Liikennesolmu nähtiin televisiossa vuosina 1965–72 ja uudelleen 1980-luvun puolivälissä.

5. Esko Riihelä (1939-2017)

Esko Riihelä oli liikenneohjelmistaan tunnettu radiotoimittaja, joka jäi eläkkeelle Ylen palveluksesta 2002, mutta jatkoi edelleen toimittajan työtä vapaana toimittajana mm. vastaamalla lukijoiden liikennekysymyksiin Iltalehden Kysy Eskolta -palstalla. Riihelä aloitti liikenneohjelmien teon Ylessä 1969. Ohjelmassa oli mukana henkilöitä poliisista, ministeriöstä, Autoliitosta ja Liikenneturvasta. Riihelä voitti parhaan radioesiintyjän Telviksen seitsemän kertaa.

6. Pertti Salovaara (s. 19.10.1070)

Pertti Salovaara aloitti 1990-luvun lopussa juontamaan Radio Novalle suosittua sunnuntain liikenneohjelmaa Salovaara liikenteessä. Hänet muistetaan mm. sanonnastaan ”Voe mahoton paikka sentään!”. Salovaara teki paluun radioon 2015 Iskelmän taajuudella liikenneohjelman isäntänä. Tiellä liikkuvien kuuntelijoiden puhelut ja yhteys poliisiin ovat keskeinen osa Salovaaran ohjelmien sisältöä.

 

Muut Uutiset

Auto- ja liikennegaala palkitsi auto- ja liikennealan toimijoita

Kun Vuoden Auto Suomessa -gaala ja Vuosisadan Liikenneteko -hanke kohtasivat, syntyi Auto- ja Liikennegaala. Auto- ja Liikennegaala kokosi keskiviikkona 13.12.2017 yhteen auto- ja liikennealojen toimijat viettämään yhteistä iltaa palkitsemisten, tunnustusten ja huippuviihteen parissa Messukeskukseen.

Lue lisää

Vuoden Auto Suomessa 2018 on Seat Ibiza

Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) on puhunut: vuoden tärkein autouutuus Suomessa on Seat Ibiza. Voittaja julkistettiin 13. joulukuuta aiempaa näyttävämmässä Auto- ja Liikennegaalassa, jossa tunnustuksia jaettiin yhteensä yhdeksässä palkintoluokassa Suomi 100 -hengessä.

Lue lisää

Yleisö valitsi Vuosisadan Liikennevaikuttajaksi Ensio "Enska" Itkosen

Ensio ”Enska” Itkonen (1926-2010), on kaikkien viime vuosituhannella eläneiden suomalaisten muistama liikenneopettaja ja liikennevalistaja.

Lue lisää

Yleisö äänesti Vuosisadan Liikenneteoksi jalankulkijan heijastimen

Jalankulkijaheijastin on suomalainen keksintö 1940–50 -lukujen taitteesta. Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti.

Lue lisää

Suomalaiskeksinnöt kisaavat nimityksestä Vuosisadan Liikenneteoksi

Vuosisadan Liikenneteoksi on ehdolla monipuolinen valikoima suomalaiseen liikenneturvallisuuteen myönteisesti vaikuttaneita asioita. Kaikki 11 ehdokasta ovat omalla tavallaan parantaneet merkittävästi suomalaista liikenneturvallisuutta. Lue lisää ehdokkaista!

Lue lisää

Itsenäisyyden juhlavuoden liikenneturvallisuushanke huipentuu Auto- ja Liikennegaalaan - Suomalaiskeksinnöt ehdolla Vuosisadan Liikenneteoiksi

Ennen Vuosisadan Liikenneteko -hankkeen loppuhuipennusta yleisöäänestykseen osallistujat haastetaan liputtamaan turvallisemman liikenteen puolesta lataamalla maksuton Viiden Tähden Kuljettaja -kortti.

Lue lisää

Suomen autourheilulupauksen Sami-Matti Trogenin uusi haaste on sujunut suunnitelmien mukaan

Rallycrossissa menestynyt Trogen ilmoitti vuodenvaihteessa siirtyvänsä Formula 4 SMP Nez ja Espanjan sarjoihin kaudeksi 2017.

Kuva: Tero Turunen

Lue lisää

Auto- ja liikenneala esittäytyivät Porissa

Liikenteen ajankohtaiset teemat näkyivät SuomiAreenalla koko viikon ajan Porissa.

Lue lisää

OP tarjoaa virtuaalitodellisuuskiertueen: Tavoitteena suvaitsevaisuuden lisääminen liikenteessä

OP Ryhmän virtuaalikiertueen avulla jokainen suomalainen voi kokeilla virtuaalilasien avulla, miltä liikenne näyttää lapsen näkökulmasta. #OPLiikenneteko on osa vuoden 2017 Vuosisadan Liikenneteko -hanketta, jonka tavoitteena on haastaa tielläliikkuja havahtumaan, oivaltamaan ja tekemään asennemuutos omassa liikkumisessa.

Lue lisää

Paikallisella ja tarkalla tiedolla voidaan parantaa liikenneturvallisuutta

V-Traffic tuottaa parhaan mahdollisen liikenteen yleiskuvan kokoamalla tietoja viranomaisten, kaupallisten toimijoiden, yksityisten ajoneuvojen, eri liikenteen toimijoiden ja myös suoraan tienkäyttäjien tuottamista raporteista

Lue lisää

Espoo mukana Vuosisadan Liikenneteko -hankkeessa

Espoo on mukana valtakunnallisessa Vuosisadan Liikenneteko -hankkeessa, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota liikenneturvallisuuteen ja muuttaa tiellä liikkujien asenteita.

Lue lisää

Vuosisadan Liikenneteko -hanke haastaa tielläliikkujan

Vuosisadan Liikenneteko -hankkeen tarkoitus on haastaa tielläliikkuja havahtumaan, oivaltamaan ja tekemään asennemuutos liikenteessä.

Lue lisää

Vuosisadan Liikenneteko -hanke vieraili AuLi:n seminaarissa

Auto- ja liikennetoimittajien yhdistyksen vuotuisen jatkokoulutusseminaarin monipuolisessa ohjelmassa oli mukana myös Vuosisadan Liikenneteko -hanke, jota olivat seminaarilaisille esittelemässä hankkeen kummi kilpa-autoilija Emma Kimiläinen ja viestintäjohtaja Jukka Suomela.

Lue lisää

Vuosisadan Liikenneteko -hanke haastaa turvallisuuteen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut keskiviikkona (7.9.2016) julkistetun itsenäisyyden juhlavuoden 2017 liikenneturvallisuushankkeen suojelijaksi. Julkistamistilaisuudessa Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä puhunut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) oli myös ilahtunut siitä, että liikenneturvallisuus on mukana Suomi 100 -ohjelmassa.

Lue lisää

Vuosisadan Liikenneteko yhdistää: Suomi 100, Liikenneturva ja 20 kumppania asennetalkoissa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kannustavin saatesanoin julkistettu Vuosisadan Liikenneteko -hanke tähtää onnettomuuksien vähentämiseen Suomessa. Liikenneasenteen positiivista muokkaamista on vauhdittamassa jo 20 kumppania.

Lue lisää